Tekoäly yrityksesi ihmisten arkeen uudella kumppanuusmallilla

Kumppanuusmalli on tehty sinulle, kun kaipaat arkeen ja henkilökuntasi avuksi valmiiksi tekoälyyn erikoistuneen oman tekoälyasiantuntijan ja muutosarkkitehdin.

AI-kumppanina olemme kuin yksi osa organisaatiotanne ja meidän tehtävänämme on varmistaa henkilökohtaisella läsnäolollamme, että työtapojenne muutokset onnistuvat ja muuttuvat osaksi uusia rutiinejanne.

Oletko valmis haastamaan nykyiset työtapanne ja löytämään oikeat käyttökohteet arjestanne?

"Suosittelen ehdottomasti yhteistyötä Sinun Tekoäly Oy:n kanssa kaikille, jotka tekoälyratkaisuista on kiinnostunut. Investointi ei ollut liian suuri ja yhteistyö on sujunut todella hyvin.

Karoliina Tuominen
Operatiivinen johtaja - Despro Engineering Oy

Mikä on Sinun Tekoäly Oy ja miten AI-kumppanuusmalli toimii?

Sinun tekoäly Oy on suomalainen tekoälyasiantuntijayritys, joka auttaa liiketoimintansa jatkuvasta kehittämisestä kiinnostuneita edelläkävijäyrityksiä onnistumaan tekoälyn käyttöönotossa ja tekoälyteknologioiden muuntumisessa osaksi yrityksen päivittäisten töiden rutiineja ja toimintatapoja.

AI-kumppanuus-mallimme ei ole tavanomainen luokkahuonekoulutus tai käyttötapojen kartoitusprojekti, vaan selkeä ja johdonmukaisesti etenevä muutosmatka, jossa olemme jatkuvasti organisaationne ja henkilökuntanne tukena.

Koulutamme tiimisi hyödyntämään tekoälytyökaluja perustasolta edistyneeseen käyttöön (koulutukset, valmennukset, konsultointi)

Toteutamme käytännönläheiset projektit, jossa etsimme arjestanne 5-15 rutiinia ja niille toimivat käyttökohteet (lisenssien ja työkalujen käyttöönotot, agenttien rakentaminen, työtapojen jalkauttaminen)

Tuemme koko muutosmatkan ajan valmentavalla ja kuuntelevalla otteella (henkilöstökatsaukset, kysymyksiin vastaaminen)

Lupaamme teille konkreettisia tuloksia, joita mittaamme ja analysoimme koko matkan ajan (ajansäästö, tuottavuuden kehittyminen, henkilöstön tyytyväisyys ja niin edelleen)

LUE KUMPPANUUSMALLIMME SISÄLTÖ JA HINNOITTELU

Kumppanuusmallimme rakentuu näistä osa-alueista teidän lähtökohtien ja tarpeiden mukaan

Koulutukset

Tarjoamme  monipuolisia ja käytännönläheisiä tekoälykoulutuksia, jotka on suunniteltu vastaamaan erilaisten organisaatioiden tarpeisiin.

Tutustu koulutuksiin

Käyttöönotot

Tarjoamme tukea organisaatioille läpi tekoälyn käyttöönottoprosessin – aina strategisesta suunnittelusta käytännön toteutukseen. 

Tutustu käyttöönottopalveluihin

AI-työkalut

Autamme teitä valitsemaan teille sopivat työkalut ja lisenssit (Copilot, ChatGPT, Gemini, Claude jne.). Opastamme niiden käyttöön käytännönläheisesti, turvallisesti ja tuottavuutta parantaen.

AI agentit

Tuotamme agentit työnne ja prosessienne tueksi niihin käyttökohteisiin, joiden automatisointi agenteilla on teille hyödyllisintä.

Tutustu AI Agentteihin ja toimintatapoihimme

Näitä tunnettuja yrityksiä olemme jo auttaneet AI-kumppanina tekoälyasioissa

Haluaisitko saada maksutta käyttökohdeideoita tekoälyn hyödyntämiseen yrityksissäsi?

Lataa itsellesi ilmainen opas

Tässä oppaassa ei ole mitään tekoälyn kirjoittamaa sanahelinää. Tässä on kaikki se, mikä toimii käytännössä. Perustuu satoihin asiakkaisiin, kymmeniin koulutuksiin, ja ihan liian moniin organisaatiomuutoksiin.

Tulevia verkkokoulutuksia tekoälystä

There are no results found.

Kaipaatko meidän osaamisestamme vielä lisätietoja?
Tutustu asiantuntijuuteemme näiden sisältöjen parissa:

Lue kirja

Tekoäly saattaisi kirjoittaa kirjan omasta historiastaan ja tulevaisuudestaan. Tämä ei ole se kirja. Tämä on kirja ihmisyydestä. Siitä, miten työmme ja arkemme muuttuu tekoälyn kykyjen kasvaessa. Siitä, miten säilytämme ihmisyytemme ja tarkoituksellisuutemme tässä murroksessa.

Kuuntele podcast

Tekoäly, työ ja yhteiskunta - podcastissa puhutaan tekoälystä ja sen vaikutuksesta työn ja yhteiskuntien muuttumiseen. Miltä ihmiskunnan tulevaisuus näyttää suuren tekoälymurroksen keskellä? Miten tekoälyn kehitys muuttaa jo nyt työn arkea. Miten maailma ja yritykset muuttuvat, ja mitä yhteiskunnille tapahtuu?

Lue blogi

Vieläkö epäröit yhteistyötä kanssamme? Ei kiirettä! Käytä hetki aikaa tutustuaksesi tekoälytrendeihin ja katso, mitä mieltä me olemme niistä!